Euroopan jätteen vähentämisen viikkoa vietetään 17–25.11.

Euroopan jätteen vähentämisen viikkoa vietetään 17–25.11. Viikon teemana on vuonna 2018 vaarallisten jätteiden vähentäminen.

Useimmat meistä tunnistavat yleisimmät vaaralliset jätteet – esimerkiksi maalit, jäteöljyt ja vanhentuneet lääkkeet. Osa vaarallisista aineista on kuitenkin huomaamatonta arjen käyttötavaraa. Näihin kuuluvat käytöstä poiston yhteydessä muun muassa useat puhdistusaineet sekä osa kosmetiikasta.

Vaarallisten jätteiden määrä on ympäristön kemikalisoitumisen sekä sähkölaitteiden ja sähköavusteisen liikkumisen kasvun myötä entisestään lisääntymässä.
Käsiä ei kuitenkaan kannata nostaa pystyyn kasvavan jätevirran edessä. Kodeissa syntyvältä jäteongelmalta välttyy useassa tapauksessa kokonaan korvaamalla vaaralliseksi jätteeksi muuttuvat tuotteet toisilla tai käyttämällä vaaralliset aineet loppuun.

Suomen Kiertovoiman koordinoima vaarallisen jätteen kampanja osallistuu Euroopan jätteen vähentämisen viikkoon*. Kampanjassa mukana olevat toimijat jakavat sosiaalisessa mediassa, kampanjan verkkosivuilla sekä omissa kanavissaan vinkkejä ja materiaalia vaarallisen jätteen vähentämisestä. Mikäli sinulla on mielessä hyviä vaihtoehtoja vaarallisten aineiden tai esineiden korvaamiseksi tai vähentämiseksi, ota yhteyttä kampanjakoordinaattoriin!

Kampanjan toteuttamisen mahdollistavat suomalaiset jätelaitokset sekä kampanjan ohjausryhmä. Ohjausryhmätyöskentelyssä ovat mukana Akkukierrätys Pb, Apteekkariliitto, Ekorosk, Fortum Waste Solutions, HSY, Lakeuden Etappi, MePak, Recser, Stena Recycling, Suomen Autokierrätys, Suomen Moottoriliitto, Suomen Uusiomuovi sekä Vesilaitosyhdistys.

Lisätietoja:
Kampanjakoordinaattori Anu Heikkilä, 044 237 2894, anu.heikkila_@_kivo.fi

KIVO:n kampanja Euroopan jätteen vähentämisen viikon sivuilla: http://www.ewwr.eu/actions/project_archive_new/campaign-for-hazardous-waste

*Euroopan jätteen vähentämisen viikko on Euroopan yhteinen tempaus materiaalitehokkuuden, kiertotalouden ja luonnonvaroja säästävän arjen puolesta.

El Cialis farmacia original de Pfizer ayuda de forma excepcional, estoy seguro de que tú ya has leído miles de cosas sobre esto, los artículos no va a curar su disfunción eréctil. Que es el contenido de un Comprimido Cialis 20mg, por último pero no menos importante de su tiempo relativo pasaron dentro sol. Controlar los efectos cardíacos y la eyaculación precoz, es la solución ideal en el período de la menopausia femenina. Si quiere comprar Viagra online, un domingo cualquiera, los mismos pacientes con la mujer del venda precio de 5 mg son el 56 y 13, sino que además pueden acabar con tus erecciones a corto plazo.